Circus I love you - dark theme logo

rahoittajat

2018
Esityksiä
28
Katsojia
5220
Kaupunkeja
7
2019
Esityksiä
58
Katsojia
24503
Kaupunkeja
11
2020
Esityksiä
7
Katsojia
1679
Kaupunkeja
5
2021
Esityksiä
75
Katsojia
13928
Kaupunkeja
11
2022
Esityksiä
121
Katsojia
28123
Kaupunkeja
31
2023
Esityksiä
0
Katsojia
0
Kaupunkeja
0
I love you two - Pros - Circus I love you

Circus I love you AB on ruotsalainen yhtiö, joka tuo yhteen sirkusalan työntekijöitä Suomesta, Ruotsista, Ranskasta, Saksasta, Sveitsistä, Espanjasta ja Argentiinasta.

Ryhmämme jäsenet

Julien Auger

Akrobaatti
Muusikko
sirkuksen perustaja
Monitoimityökalu

Julienilla on takanaan pitkä historia kollektiivisten akrobatiateosten luomisen parissa. Hän aloitti esiintyvän taiteilijan uransa katuesiintyjänä 11-vuotiaana. Opiskeltuaan sirkustaidetta ensin Montpellierin sirkuskeskuksessa, ja tämän jälkeen kansallisessa sirkuskoulussa Rosny-sous-bois:ssa, hän valmistui sirkustaiteen kandidaatiksi Tukholman sirkus- ja tanssiyliopistosta (DOCH) vuonna 2012. Julienin ensimmäinen tuotanto ammattilaisena oli La Meute, joka kiersi Eurooppaa esiintyen 4 vuoden ajan. Tämän jälkeen hän oli mukana luomassa ja esiintymässä Animal Religionin Sifonofor -teoksessa, La WALF:ssa ja 100% Circus -teoksessa. Hän työskenteli artistina Compagnie Escale:n teoksessa Leurre H. Julienin ensiohjaus sirkusalalla oli Codarts -koulun sirkuslinjan kandidaatiksi valmistuvien päättötyö Tension Trail. Tämän jälkeen hän oli toinen Cirkus Cirkörin Bloom -esityksen ohjaajista. Vuonna 2016 hän perusti Circus I love you:n yhdessä Sade Kamppilan kanssa, jonka kanssa hän on ohjannut yhdessä sirkuksen neljä kiertävää teosta.

Julien Auger

Julien Auger is smiling, sitting on top of the tent wearing a black glitter jacket
Sade Kamppila sitting on top of the circus tent smiling at the camera

Sade Kamppila

Sade Kamppila

Akrobaatti
Muusikko
sirkuksen perustaja
pukusuunnittelija
monitoimityökalu

Sade Kamppila saapui sirkusalalle valmistuttuaan Koulutuskeskus Salpauksen sirkusartistilinjalta vuonna 2009. Heti valmistumisen jälkeen hän perusti Sirkus Aikamoisen yhdessä kuuden luokkatoverinsa kanssa. Hän on luonut Aikamoisen kanssa esitykset Skaala, Aisti, Onnellisten maa, Metsä – The Forest Project ja DuoJag. Sirkus Aikamoinen valittiin vuonna 2010 Jeunes Talents Cirque Europe -ohjelmaan Aisti-teoksellaan. Aikamoisen esitykset ovat kiertäneet Pohjoismaissa vieraillen myös Ranskassa, Portugalissa, Islannissa ja Venäjällä. Sade on työskennellyt taiteilijana esityksissä CircusNext: Inedits, Cirkusperspektiv: Gynoïdes, Circo Aereo & Defunensemble: Concerto Planos, Mirva Mäkinen: Spherical Space, Circo Aereo: Smaller pieces, Cirkus Xanti: Pluto Crazy ja Lahden Kaupunginteatteri: Prinsessa Rosa Ruusunen. Sade oli toinen Cirkus Cirkörin Bloom -esityksen ohjaajista 2019. Vuonna 2016 hän perusti Circus I love you:n yhdessä Julien Augerin kanssa, jonka kanssa hän on ohjannut yhdessä sirkuksen neljä kiertävää teosta.

Julia Simon

myyntivastaava
Airut

Julia on suorittanut Kulttuurialan ammattien maisterin tutkinnon Lille 3:ssa. Hän tutustui sirkusalaan työharjoittelun Cirque ou Presque -festivaaleilla kautta, jonne hän palasi myöhemmin työskentelemään. Julia aloitti uransa sirkuksen tuottajana ja myyntivastaavana Kozh Productions -ryhmän kanssa, ja jatkoi työskentelyä ryhmien Monki Buisness, 100% Circus ja Circus I love you kanssa. Hän on myös työskennellyt Ay-Roop -festivaalille, Jardin Moderne:lle ja Bouillants -festivaalille.

Julia Simon

Julia Simon sitting in the caravan camp smiling at the camera
Pelle Tillö looking at the camera with blue eyes shining in the sun.

Pelle Tillö

Pelle Tillö

toimitusjohtaja
Akrobaatti
Monitoimityökalu

Pelle valmistui tanssipedagogiksi DOCH:sta 2012. Hän on työskennellyt hallinnollisissa rooleissa Möjlighetsministerietin ja Dilettantin kanssa. Hän järjesti Young movers ja Tanzmanege -festivaalit, ja työskenteli pedagogina Cirkus Cirkörille, Kulturladen Dresdenille, Cirkus Le Fou:lle, Nacka Dans och Teater:lle ja Viktor Rydbergin lukiolle. Pelle työskenteli tanssijana Korda Art in Motion -ryhmälle, Fritidsresors -hotellille ja Wagern Moreiralle.

Benoît Fauchier

Akrobaatti
Muusikko
Telttamestari

Benoît valmistui CNAC -oppilaitoksesta Châlons-en-Champagnessa 2010, ja sirkuksen maisteriohjelmasta DOCH:ssa 2018. Hän on Cirque Kozhin perustaja. Benoît on työskennellyt taiteilijana ryhmille Mauvais Esprit, Galapiat Cirque ja Les Fées Railleuses. Hän on kasvattanut merkittävän tietotaidon sirkusvälineiden suunnittelijana ja rakentajana, ja toiminut telttavastaavana Circus I love you:n lisäksi Galapiat Cirque:lle.

Benoît Fauchier

Benoit Fauchier sitting on top of his spiral and double bass smiling at the camera. It is beautiful weather outside the circus tent.
Oskar Rask smiling at the camera. He is sitting in his caravan doorway with a fun one-sided hairstyle and wearing a purple fancy jacket with leopard tights.

Oskar Rask

Oskar Rask

Akrobaatti
Muusikko
Suomen kiertueen tuottaja

Oskar valmistui Koulutuskeskus Salpauksen sirkuslinjalta 2009 ja heti valmistumisen jälkeen hän perusti Sirkus Aikamoisen yhdessä kuuden luokkatoverinsa kanssa. Hän on luonut Aikamoisen kanssa esitykset Skaala, Aisti, Onnellisten maa ja DuoJag. Sirkus Aikamoinen valittiin vuonna 2010 Jeunes Talents Cirque Europe -ohjelmaan Aisti-teoksellaan. Aikamoisen esitykset ovat kiertäneet Pohjoismaissa vieraillen myös Ranskassa, Portugalissa, Islannissa ja Venäjällä. Oskar on työskennellyt taiteilijana ryhmille Circo Aereo ja Cirkus Xanti, ja kiertää tällä hetkellä DuoJagin ja oman sooloteoksensa Where do I start, where do I begin? kanssa.

Thibaud Rancoeur

Muusikko
Säveltäjä

Rumpali Thibaudin musikaalinen tausta on klassisen trumpetin soitossa. Hän valmistui vuonna 2006 FNEIJMA ja CIPMA -kouluista Pariisissa. Siitä lähtien hän on opettanut useita rumpu- ja kehoperkussiotyöpajoja, jotka ovat hänen erikoisalaansa. Hän soittaa useissa bändeissä, joiden tyylilajit vaihtelevat Karibialaisesta musiikista progressiiviseen rockiin, hiphoppiin, salsaan, funkiin, jazziin, reggaehen ja electroon, ja hän työskentelee myös teatteri- ja tanssiesitysten muusikkona. Thibaud työskentelee oman projektinsa DuoKor:n parissa, ja on säveltänyt musiikit kahteen Circus SaboKin esitykseen. Thibaud on ollut vastuussa Circus I love you, Utopia, Beauties ja I love you two -esitysten musiikin säveltämisestä

Thibaud Rancoeur

Thibaud is sitting in the caravan camp on top of his van wearing a cosy hoodie and smiling happily.
Periklis Dazy is drinking tea from his cup while wearing an orange coat outside of the circus camp.

Periklis Dazy

Periklis Dazy

Muusikko
Säveltäjä

Periklis jätti uransa ilmailuinsinöörinä ja opintonsa klassisen viulun parissa seuratakseen suihkumoottorien turbiinien sijaan uusia unelmiaan kaikkialle kiertävän livemusiikin esittämisen parissa. Hän on itseoppinut vaskipuhaltimien soittaja (trumpetti/pasuuna/sousafoni) joka rakastaa improvisaatiota. Periklis oli vastuussa yhdessä Thibaud Rancoeurin kanssa I love you two -esityksen musiikin säveltämisestä.

Saana Leppänen

Akrobaatti
Muusikko

Saana valmistui DOCH:sta vuonna 2018. Saana on erikoistunut vertikaaliköyteen ja pariakrobatiaan. Hän on Circus SaboKin (CircusNext shortlistattu projekti 2022) perustajaäsen ja taiteellinen johtaja yhdessä Kert Ridasteen kanssa. Saana on työskennellyt taiteilijana Circo Aereolle ja Circum Polarikselle, sekä osallistunut Young Stage -festivaaleille.

Saana Leppänen

Saana Leppänen is standing in the middle of a field of blooming yellow flowers. The pink circus tent can be seen in the background.
Kert Ridaste is balancing on the slack wire inside the circus tent.

Kert Ridaste

Kert Ridaste

Akrobaatti
Muusikko

Kert on monipuolinen Virolainen sirkustaiteilija, joka opiskeli pariakrobatia pääaineenaan ensin Acap-koulussa Tilburgissa, ja valmistui sitten DOCH:sta vuonna 2018. Kert on ollut esiintyjä ja ohjaaja esityksissä High Bling ja Point of You. Tällä hetkellä hän on Circus SaboKin (CircusNext shortlistattu projekti 2022) taiteellinen johtaja yhdessä Saana Leppäsen kanssa.

Jùlia Campistany

Akrobaatti
Muusikko

Jùlia valmistui Codarts -koulun sirkuslinjalta. Hän on La Campistany -ryhmän perustajajäsen, jonka kanssa hän esittää sooloteostaan It Happens ja järjestää tapahtumia Alankomaissa. Hän on työskennellyt taiteilijana ryhmille Meyer-Chaffaud, Rita and Rita ja Circus Ronaldo. Hän työskentelee vierailevana opettajana ja ohjaajan assistenttina Codarts -koulun oppilasesityksille.

Jùlia Campistany

A grayscale photograph of Julia Campistany laughing at the camera
Felix is looking at the camera, leaning on the roof of his blue van in the sunset.

Felix Greif

Felix Greif

Akrobaatti
Muusikko

Felix valmistui Codarts -koulusta vuonna 2015 ja DOCH:sta vuonna 2018, sirkuslajeinaan vipulauta ja trapetsi. Valmistumisensa jälkeen Felix työskenteli Cirkus Cirkörin esityksessä Bloom, Circus Montissa ja Duo Red Pantsin perustajajäsenenä.

Philomène Perrenoud

Akrobaatti
Muusikko

Philomène valmistui DOCH:sta vuonna 2018. Hän aloitti akrobatian nuorisosirkuksessa Sveitsissä, nousten korkealle tasolle niin vipulaudassa kuin nuorallatanssissa vuosien kuluessa. Valmistumisena jälkeen hän työskenteli Cirkus Cirkörin esityksessä Bloom ja Duo Red Pantsin perustajajäsenenä.

Philomène Perrenoud

Philomène Perrenoud is sitting on top of the yellow forklift arm wearing a green shirt and smiling at the camera. The yellow-green sunset colors match her beautifully in the picture.
Thomas Fabien wearing a red stripy shirt is laying down on a sun chair in the circus camp

Thomas Fabien

Thomas Fabien

Valosuunnittelija
Teknikko

Thomas suoritti insinöörin tutkinnon French Maritime Academy:ssä ja työskenteli Brittany Ferries:lle navigoiden meriä vuoteen 2018 asti. Hänen rakkautensa sirkusta kohtaan toi Thomasin esittävän taiteen kentälle, jossa hän on työskennellyt teknikkona Circus Medranolle, Circus Borsbergille, Cirque Starille, teknisenä vastaavana Circa – kansalliselle sirkuskeskukselle Auchissa ja kiertueteknikkona Cheptel Aleikoumille ja La Contrabandelle.

Elisabeth Künkele

kokki

Elli valmistui DOCH:sta vuonna 2018, sirkuslajinaan pariakrobatia. Valmistumisensa jälkeen hän työskenteli taiteilijana Cirkus Cirkörin Bloom- ja Trassligt -esityksissä, ja Analogue Acrobaticsin perustajajäsenenä. Elli opettaa pariakrobatiaa Tukholmassa ja pariakrobatialeireillä.

Elisabeth Künkele

Elisabeth Künkele is sitting inside the semi-trailer of the circus. Next to her you can see half the logo of Circus I love you on the trailer door, and she is holding a small ax used to chop the sauna logs in her hand, smiling at the camera.
Portrait of Emma Laule

Emma Laule

Emma Laule

kokki

Emma on sirkustaiteilija, joka valmistui Tilburgin sirkuslinjalta. Hän on työskennellyt taiteilijana ryhmille Cirque Buffon, GOP, Common Ground ja oman projektinsa Elective Affinities parissa. Hän on mukana aloittamassa Feminist Circus Initiative:a Saksassa.

Davide Arra

kokki

Koulutukseltaan kokki, Davide on työskennellyt ravintoloissa ja festivaaleilla ympäri maailmaa jo vuosien ajan. Hänen matkustajaelämäntyylinsä on johtanut Daviden perehtymiseen maailman useisiin eri ruokakulttuureihin, ja syventänyt hänen tietämystään ravitsemustieteestä. Davide työskentelee myös joogaohjaajana, ja johtaa parhaillaan joogastudiota La Reunionin saarella.

Davide Arra

Davide Arra photographed in the small popcorn tent before the performance. Davide is wearing stripy pants, a winter coat and smiling at the camera
Carlos Ferrer wearing a red pullover is looking past the camera with a happy smile on his face and his long hair open on a cloudy day.

Carlos Ferrer

Carlos Ferrer

valosuunnittelija
teknikko
insinööri

Carlos opiskeli sähköinsinööriksi Espanjassa. Hänen mielenkiintonsa esittäviä taiteita kohtaan johti hänet työskentelemään useiden kiertävien ryhmien valoteknikkona, kuten Animal Religion ja Svalbard. Circus I love you:n kanssa Carlos oli vastuussa suuremman sirkusteltan katsomon rakennustyön suunnitelmasta.

Rhianne de Beer

kokki

Rhianne on koulutukseltaan sekä kokki, että antropologian maisteri. Hän on työskennellyt kokkina muun muassa purjehdusprojektille, jonka tavoitteena oli aloittaa kestävän kehityksen mukainen Atlantin valtameren ylittävä kauppareitti, ja erinäisille festivaaleille. Nämä kokemukset johtivat Rihannen taitamaan kokkaaminen sekä suurille ihmismäärille, että ruuanlaitto erityisen tiiviissä tilassa merellä ollessa.

Rhianne de Beer

Rhianne De Beer and Oskar Rask are laughing with each other in front of the pink tent and caravan in the eveningtime
Mikkel Hobitz and Moa in the doorway of their caravan

Mikkel Hobitz

Mikkel Hobitz

Akrobaatti
Muusikko

Mikkel valmistui DOCH:sta vuonna 2012. Hän on Sisters Companyn (CircusNext finlaisti vuonna 2013) perustajajäsen. Mikkel on työskennellyt taiteilijana Club Guy and Roni’s Final Grandelle, ja voittanut yleisön myöntämän palkinnon Festival Mondial du Cirque de Demain -festivaaleilla. Mikkel on työskennellyt myös ryhmien Dansinisiativet, Glimt ja Sputnik and Wild Wonders kanssa.

Lola Stouthamer

Muusikko

Lolan pääinstrumentti on alttosaksofoni, mutta hän soittaa myöskin tenorisaksofonia, poikkihuilua, klarinettia ja laulaa. Hän on harjoitellut nuoresta iästä asti muun muassa mentoreidensa Liba Villavecchia (professori Escola Superior de Musica de Cataluña:ssa) ja isä Paul Stouthamer (sellisti ja säveltäjä, joka harjoitteli Berklee College of Music:ssa) kanssa. Hän matkusti Ranskaan opiskellakseen Marseillen ja Aix-en-Provencen konservatorioissa. Lola kiertää parhaillaan Banda Simfònica de Barcelona, Big Band de l’Escola Jam Session ja Rodafonio -bändien kanssa, ja on soittanut useissa big band- ja marssimusiikki- sekä pienemmissä kokoonpanoissa vuosien varrella. Hän työskentelee myös teatteri- ja monitaideproduktioissa.

Lola Stouthamer

Lola Stouthamer in a grayscale portrait with her saxophone
Andil Dahl wearing a 80s wind jacket looking surprisedly at Thibaud outside of the picture

Andil Dahl

Andil Dahl

säveltäjä

Andil valmistui Tukholman musiikkiyliopistosta vuonna 2009. Hän soittaa klarinettia ja useita muita instrumentteja. Andil oli vastuussa Circus I love you -esityksen musiikin sävellyksestä. Andilin inspiraationa ovat hänen matkansa Balkanin alueelle, ja hänen merkittävä yhteistyönsä Taraf de Haidouksin kanssa. Hän soittaa bändien Boreal, Skogens Alla Färger, FestiByn ja EE&KKC kanssa, muutamia nimetäkseen. Hän työskentelee musiikinopettajana Kristofferskolanissa Tukholmassa.

Oscar Quevedo

Akrobaatti
Muusikko

Oscar löysi sirkustaiteen opiskellessaan sosiologiaa Kolumbiassa. Hänellä on paljon kokemusta katuesiintymisestä, ja hän muutti Eurooppaan käydäkseen Flick-sirkuskoulun Italiassa. Oscar on esiintynyt ympäri Eurooppaa päälajinsa cyr-renkaan kanssa useissa tapahtumissa, ja järjestää taidetapahtumia Brysselissä.

Oscar Quevedo

Oscar Quevedo is juggling some colorful basketballs outside. He is dressed in black, wearing a stylish hat and his tattooed arms are bare, showing a large circus tent tattoo on his bicep.
Morgane Stäheli is performing a back balance figure on the aerial rope.

Morgane Stäheli

Morgane Stäheli

Akrobaatti
Muusikko

Morgane valmistui SKH:sta (entinen DOCH) vuonna 2022. Ennen SKH-opintoja, hän aloitti sirkusopintonsa Codartsin sirkuslinjalla pitkän nuorisosirkushistorian jälkeen. Hän on Half in company (CircusNext shortlistattu vuonna 2022) perustajajäsen.

Sebastien Klink

Akrobaatti
Muusikko

Sebastien valmistui SKH:sta (entinen DOCH) vuonna 2022. Ennen SKH-opintoja, hän aloitti sirkusopintonsa Codartsin sirkuslinjalla pitkän nuorisosirkushistorian jälkeen. Hän on Half in company (CircusNext shortlistattu vuonna 2022) perustajajäsen.

Sebastien Klink

Sebastien Klink is looking seriously at the camera. He is wearing a yellow hat and a green patterned button shirt.

Tilaa uutiskirjeemme